Ei yhtään todistajaa

En tiedä mitä tunnen, kun minua halveksutaan. En tiedä mitä teen, kun minua aliarvioidaan. Haluaisin näyttää näille ihmisille suuruuteni - nousta taisteluun miekka pystyssä ja kilpi viritettynä. Haluaisin pudottaa päitä itseäni suuremmilta. Pahinta on, että tiedän kykeneväni siihen. Tiedän, että nämä itseäni suuremmat ovat minua sekä henkisesti että fyysisesti heikompia. Tiedän myöskin, että jos lähden taisteluun, ajan itseni turmioon. Liian tuhoisia ovat ison ja vahvan vihollisen pelottavimmat aseet.

Näin mahtavaa on työskentely suuressa, monikansallisessa yrityksessä. Tällaiseen tilanteeseen sinut ajetaan, kun esimies tekee virheen, jonka uhri et halua olla. En olisi koskaan uskonut, että RK-62:n luovutuksen jälkeen voin joutua näin veriseen taisteluun.

"Todellisuus nousee vielä kerran viemäreistä. Vuorovesi kääntyy, peittää alleen toisen meistä."

Toinen jalka taistelutantereella työn iloa toivotellen,

Zns

Hamsteri juoksupyörässään

Niin minä sanoin, ei enää koskaan. Niin minä sanoin, en ikinä tänne palaa. Niin minä vannoin, kiveenkin kirjoitin.

On mielenkiintoista huomata, että vaikka ihmiset vaihtuvat, samat ongelmat säilyvät. Ongelmien määrä on tietyissä asioissa kyllästymiseen asti vakio. Sama pätee vitutuksen määrään, joka on aina vakio. Vituttavat asiat vain muuttuvat muotoaan. Kuinka kauan tässä oravanpyörässä täytyy juosta, että uskaltaa luopua tyhmyydestään ja ongelmistaan?

Mä oon viime päivinä ja öinä diggaillut kovasti perhosvaikutus-ilmiötä ja sen lieveilmiöitä. Katsotaan, josko päivien diggailu luo jotain kirjoittamisen arvoista. Kaddellaan..

Yhdeksän oikein, vitun vakio.

Zns

Näillä voimilla

Loman alkajaisiksi muodostunut syvä, henkilökohtainen kriisi ei ole ainakaan minulle mikään uutinen. Joka vuosi toistuva ongelma on raa'alla kädellä miestä syövä, mutta säännöllisyydellä on myös hyvätkin puolensa. Lääke nimittäin löytyy kuin apteekin hyllyltä.

Kun tätä jokavuotista ongelmaa lähdetään kirurginveitsellä leikkaamaan ja syvemmältä tutkimaan, löydetään ensimmäiseksi olosuhteet. Olosuhteilla tarkoitan pysähtyneisyyttä, johon normaalissa arjen tohinassa on vaikea päästä. Jotenkin se peili löytyy käteen aina loman ensimmäisinä päivinä, kun on aikaa - ja matka ongelmalliseen itsetutkisteluun voi alkaa.

Kun olosuhteet ovat suotuisat, ongelman rakentamiseen tarvitaan enää vain materiaalit. Materiaaliksi tuntuu riittävän vallan hyvin nuori, itsensä tunteva ja itseään kriittisesti tutkiva miehenalku. Uskokaa tai älkää - siitä kyllä riittää ammennettavaa.

Ja sitten siihen ajankohtaiseen ongelmaan. Väitän, että tunnen itseni helvetin hyvin. Väitän myöskin, että itsensä tunteminen on avain menestykseen melkein missä tahansa asiassa. Omien heikkouksieni ja vahvuuksieni tunteminen on kuitenkin ajanut minut tilanteeseen, jossa pelaan elämääni kuin jotain peliä. Pyrin aina kääntämään heikolta vaikuttavan tilanteen sellaiseksi, että pääsisin käyttämään vahvuuksiani. Miksi lyödä heikko rysty, kun voi käyttää vahvaa kämmentä? Onhan se hienompaa kekostella vahvuuden kukkuloilla kuin ruopata heikkouden ojia. Sitä on varmaan turha kenenkään kiistää? Ongelmalliseksi ja vittumaiseksi kaiken tämän tekee se, että pelaaminen tapahtuu usein muiden ihmisten kustannuksella. Olen selättänyt paljon tilanteita ja ihmisiä oman etuni ja vahvuuteni nimissä, mutta paha saa tässäkin asiassa palkkansa. Pahiten olen selättänyt itseni.

Reppua pakaten ja itseään selättäen,

Janis

Tikustelua

Järjetön ahdistus on purkautumassa ja käyrään on saatu jotain eloa. Mä tunnen taas!
Eilinen oli kyllä mahtavuutta. Eilisen piti olla se loman viimeinen, perinteiseen tapaan vitutuksen täyteinen päivä. Itseasiassa se vitutus alkoikin hiipiä vähitellen joskus iltapäivällä ja kasvoi kasvamistaan, mutta mitä sitten tapahtuikaan: loma jatkui kahdella viikolla! Eipä vissiin noussu fiilikset kellarista ullakolle!

Tuollaiset humahdukset herättää tajuamaan, että elossa ollaan - kuollakseen elossa.

Käykääpäs lapset analyysin hautakivellä. Elvytys ei auta, ei vaan lähe niinku ollenkaan.

Haluan pahoitella, jos joku vaivautui tänne asti lukemaan. Nyt ei vaan pystynyt mitenkään venymään mihinkään järkevään. Ehkä sitten ensi kerralla..

Huminoissa,

Janis

EKG:sta V-käyrään

Yritän nyt herättää rampautettuun käyrään edes pieniä värähdyksiä - suuntaan tai toiseen.

Vituttaa, kun on joskus käynyt lukion. Vituttaa, kun lukiossa opetettiin äidinkieltä. Vituttaa, kun äidinkielen tunnilla kerrottiin millainen on hyvän aineen rakenne. Vituttaa, kun aina painotettiin aloituksen tärkeyttä. Vituttaa, että hyvä aloitus antaa lukijalle syyn lukea tekstin loppuun. Totta jokainen sana, mutta silti vituttaa. Vituttaa, kun ei vaan osaa.

V-käyrä on rampautunut todella pahasti. En osaa yhtään arvioida mistä tämä johtuu, mutta mieli on jotenkin turta. Mikään ei tunnu miltään. Tiedä sitten onko edes mitään, jonka pitäisi tuntua. Ainoa tunne on, että mieli on raskas taakka, joka pitäisi purkaa. En vain saa mistään kiinni. Hienoa Disco Ensemble -rytmiryhmän kappaletta This is my head exploding lainaten:

"This is my head exploding from the weight of the thoughts inside
These are my thoughts escaping through the ventilation-shaft
Though my words weight a ton they can hardly ever come out right
This is an emergency call ‘cause my head explodes tonight

I’m trying to shout
But no sound comes out
This is my voice signing off
I’m trying to shout
But no sound comes out
This is my heart signing off"

Voiko mikään biisi kuvata tämän hetken tunnelmia paremmin?

Matkalla sydänfilmiin,

Zns

Suuri taistelija

Viimeinen puristus on nyt otettu miehestä irti, ja suuret taistelut ovat osaltani historiaa. Kyllä täytyy sanoa, että kaikki neljä päivää olivat omalta osaltani täyttä fiilistelyä. Se on vaan niin helvetin hienoa, kun tietää tekevänsä joitakin asioita viimeistä kertaa. Kyllähän siitä lähtee helvetin hienot havinat, kun kyseessä on viimeinen taistelu; valmis uhrautumaan, valmis uhraamaan.

20. Luku, jota on odottanut niin helvetin kauan. Nyt sen jo haistaa ilmassa ja tuntee kehossaan. Viimeisen taistelun jälkeen olo on kuitenkin sellainen, ettei siedä enää yhtään. Ei yhtään vastalausetta, ei yhtään huutoa eikä etenkään myöntämättömyyttä.

Viime viikolla odotin tätä kirjoitusta ja etenkin näitä fiiliksiä innolla. Nyt on sanottava, että eipä ollut paljon odotettavaa. Kovin tyhjä on takki.

Taisteluitta,

Zns

Sarajevon laukaukset

Näinhän se on, että johonkin täytyy nuoren miehen ehtymätöntä tunteen virtaa purkaa, ja kokeilenpa sen johdosta tällaista blogia. Lähtötilanne on sikälikin mainio, että fiilikset ovat kohtalaisen hyvät. Lähtölaskenta on jo hyvässä vauhdissa, alle kolmenkymmenen. Aurinko paistaa ja puolentoista viikon loma on tehnyt hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Edessä on enää viimeinen rutistus, jota odotan jopa omaksi yllätyksekseni innolla. Vielä suuremmalla innolla odotan viikon päästä ilmestyvää blogikirjoitustani, jossa hyvin suurella todennäköisyydellä käsittelen syvemmin tätä edellä mainittua loppurutistusta ja sen lopputulosta.

Hirveätä paskaahan tänne on tulossa, mutta mitäs tilasitte. Hähhäh.